Päivä 3.

Olimme Hanna-Marin kanssa menossa aamulenkille. Oli kaunis, viileä aamu. Tänään menisimme Yyteriin, missä sijaitsee myös Suomen paras ranta. Olin innoissani. Emme lähteneet ihan heti herättyä, sillä tahdoimme tottakai nähdä sen itse Kuninkaanlähteen. Kävelimme jonkun matkaa, kunnes edessämme oli mutaisen näköinen polku. Lähdimme kulkemaan sitä pitkin. Sitten näimme edessämme pienen lammikon. Tutkimme hieman sitä ja huomasimme myös sillan. Sillan alta meni hirveää vauhti vettä metsään. Kun olimme lähdössä huomasimme opastustaulun jossa kerrottiin hieman tästä Kuninkaanlähteestä. Se oli saanut nimensä, kun Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Aadolf oli käynyt siellä. Vesi oli melko puhdasta. Lammikko oli ehkä tilavuudeltaan kaksi kuutiota , mutta siitä virtaa 12    000 kuutioita vettä päivässä. Lisäksi vettä olisi riittänyt 60 000 ihmiselle.😮 image

Myöhemmin sitten lähdimme kohti Yyteriä. Jossain vaiheessa vieressämme kohosivat suuret tuulimyllyt. Ajoimme monen sillan yli, koska merta oli kaikkialla.💦 Ja sitten olimme perillä. Juoksin heti dyyneille. Hiekkaa oli kaikkialla. Juoksin veteen kahlaamaan. Pian heitin päällysvaatteet pois ja meni uimaan. Vesi oli raikasta.Leikimme hiekassa ja teimme temppuja. 🌊 Huomenna menemme sitten Raumalle ja Turkuun. Joten huomiseen.

P.S laitan kohta kuvia rannalta🐯käsilläsiskot